|
| 27.11.2004 |
Lauantai |
| Mietin Santahaminan ja Malmin hautuumaan kesken, kumpaan lähtisin kuvaamaan. Jälkimmäinen ”varma” vaihtoehto voittaa. Olen pelipaikalla puoli kymmenen maissa ja aurinko on juuri noussut. Valo on hyvä, mutta auringonsäteet eivät oikein tavoita kuvauspaikkaani. Paikalla ovat taas tutut oravat ja tiaiset. Keskityn pähkinänpurijoihin ja kuusitiaisiin. Otan kuvia rauhallisesti ja tilanteita syntyy harvakseltaan. Valo aiheuttaa ongelmia ja joudun vaihtamaan paikkaa koko ajan. Houkuttelen kohteita maapähkinöillä, joita ripottelen kuusen oksiin. Tiaiset löytävät makupalat hyvin, mutta oraraville on heitettävä apetta maahan. Tänään akut eivät purkene liian nopeaan, vaikka pikkupakkanen onkin. Reilun tunnin jaksan yrittää, kunnes muut viikonloppuaskareet kutsuvat. Muutamia hyviä kuvia on kuitenkin syntynyt. Olen päättänyt tilata uuden Canonin rungon AC-Fotosta Saksata. Kymppideen korvaajaksi tulee 20D.
|
|
| 24.11.2004 |
Keskiviikko |
| Pitkästä aikaa pääsen taas kuvamaan, kirkas ilma saa minut lähtemään Malmin hautausmaan tutulle paikalle. Odotan innolla, millaista lajistoa siellä tähän aikaan vuodesta on. Pähkinätkin muistin ottaa mukaan. Olin kuitenkin liikkeellä hieman liian aikaisin, sillä auringon valoa oli niukalti isojen kuusien seassa. Kuvaussektorit olivat kapeita, mutta valo oli kyllä upea. Houkuttelin oravia ja tiaisia laittamalla pähkinöitä kuusen oksille. Oravia pääsin kuvaamaan hyvin, mutta tiaisia olikin jo vaikeampi saada etsimeen. Tinttien liikkeet olivat nopeita ja niitä oli suhteellisen vähän. Kiinnostavimpia olivat hömö- ja kuusitintit, joista ensin mainitut osoittautuivat ylivoimaisen hankaliksi. Yksi ongelma olivat myös kameran akut, jotka eivät kymmenen asteen pakkasessa pitkään toimi. Onneksi minun neljän akun varasto riittää sentään….
|
|
| 11.11.2004 |
Torstai
(Viro, Põõsaspea) |
| Utuinen ja tihkusateinen päivä on retken huonoin. Lintuja ei näy ja on hemmetin tylsää. Kiikaroin minimiajan, eli neljä tuntia. Sen jälkeen lähden Linnamäelle kauppaan. Matkalla tähystelen peltoja ja yritän tarkistaa jokaisen aidantolpan. Mitään mielenkiintoista en kuitenkaan löydä. Aamulla olen ottanut vain pari kuvaa variksesta ja illalla kuvaat itselaukaisijalla vielä kämpillä. Taas TV on paras ystävä ja nämä Viron rikospainotteiset dokumentit on IN.
|
|
| 10.11.2004 |
Keskiviikko
(Viro, Põõsaspea) |
| Päivä päivältä linnut vähenevät ja kuvattavaakin saa hakea ihan tosissaan. Täytyy jo kaivaa repusta laajakulmaobjektiivi maisemakuvien ottoon. Merellä liikkuu vain hieman alleja ja lähistöltä ei löydy montaa lintua. Hemmetin tylsää! Jätän muutontarkkailupaikan jo ajoissa ja loppupäivä meneekin kämpillä nukkuessa ja TV:tä katsellessa. Parempia aikoja on hyvä odottaa.
|
|
| 09.11.2004 |
Tiistai
(Viro, Põõsaspea) |
| Toiveikkaana aloitan harmaan päivän. Menen suosuolla kopin suojiin, sillä lounaistuuli on kohtalaista. Hämärävaihe on tähän vuodenaikaan pitkä, joten lintukuvaus on vaikeaa. Tosin yhtään kuvattavaa lintua ei lähistöllä ole. Lintuja liikkuu vielä eilistäkin vähemmän, kiikarointi on äärimmäisen tylsää. Laitan kameraan 70-200mm ja lähden etsimään kuvattavaa ympäristöstä. Kiinnostavimmat aiheet ovat ruosteiset ruuvit, joita löytyy riittävästi. Kun lintuja ei ole, on osattava etsiä mutta kuvattavaa. Harjoitukset jatkuvat…
|
|
| 08.11.2004 |
Maanantai
(Viro, Põõsaspea) |
| Aamu alkaa pilvisenä, mutta mitä pidemmälle päivä etenee, sitä aurinkoisemmaksi ilma muuttuu. Tuulikin on siedettävän hiljaista ja kauas merelle näkee selvästi. Ei pitäisi olla valittamista. Lintuja menee melko vähän, eikä ainakaan kuvausetäisyydeltä tule mitään. Nuoren pikkukajavan löytäminen piristää taas oloa kummasti. Lintu menee suhteellisen läheltä, mutta en yritä kuvata sitä, vaikka hetken niin aprikoinkin. Päivän kohokohta lienee kuitenkin se, että vihdoinkin näen jääkuikan. Ilmeisesti nuori luunokka löytyy uimasta melko kaukaa. Yritän saada linnusta edes jotain dokumenttia ja otan kuvia kaukoputken läpi. Ainoa objektiivivaihtoehto on 17-40mm ja okulaarina kokeilen laajakulmaa ja zoomia. Suljinajan nostamiseksi säädän kameraan ASA 400 asetuksen. Kuvista tulee surkeita, lintu on liian kaukana ja tarkennus ei onnistu. Lopulta en edes tiedä kuvaanko oikeaa lintua, vaan otan kuvia varoiksi useista linnuista! Loppupäivän merellä ja taivaalla onkin niin hiljaista, että päätän lopettaa kiikaroinnin jo kahdelta.
|
|