Paljon sanottavaa ei ole. Vettä satoi aamusta alkaen ja oli pimeää. Turkulaiset hoitivat rutiinityöt ja minulla olisi ollut aikaa kuvailla vaikka kuinka. Sateen tauottua yritän hieman panostaa kameran takana, mutta olosuhteet eivät kovin innosta. Onneksi sentään naurulokkeja lentelee lähistöllä. Kerran muuttohaukkakin kävi päällä kääntymässä, mutta myöhästyin siitäkin tilanteesta. Yhdeltätoista pakkasit kimpsuni ja lähti majapaikan kautta Suomeen.

Olin ajatellut, että nyt lokkikuvat alkavat jo riittää. Taivas oli melkein koko päivän pilvessä, joten sekin hieman rajoitti kuvaamishaluja. Intensiivinen haapanamuutto tarjosi kuitenkin vaihtelua ja muutama parvi menikin kohtuullisen läheltä. Pääsin siis yrittämään kuvaamista sorsien muuttoparvista, mutta vaikeaa sekin oli. Tosin sen tiesin jo entuudestaan. Kun muutto sitten hiljeni, ei ollut muutakaan tekemistä, kuin kuvata naurulokkeja! Tänääkin käytin kaikkia liikeneviä millejä, eli 400mm+1.4x on 560mm. Länsituuli on vain siinä kymmenen metriä sekunnissa, joten ajoin olin kopin ulkopuolella.

Vaikka olenkin täällä maan äärissä, on minulle tullut teknistä tietoa Canonin uudesta 20D-rungosta. RAW-kuvien käsittelynopeudessa se hakkaa niukasta vanhan 10D:n. Sandiskin Ultra II 1G kortille 20D rouskuttaa puolessa minuutissa 27 kuvaa, kun tämä nykyinen 10D kykenee vain 19 RAW-kuvaan. Myös Suomeen näitä uusia Canonin 20D-digejä on kuulemma jo joitakin saatu. Minä olen ajatellut hankkivani sellaisen joskus loppuvuonna.

Iltapäivän vietämme majapaikassa lepäillen ja ruokaillen. Ryynimakkara on hyvää! Ihana iltavalo on läsnä meidän iltastaijilla, mutta nyt lintujen muutto on melkein olematonta. Toisaalta sillä ei pahemmin ole kuvaajalle merkitystä, sillä muuttohan kulkisi muutenkin liian kaukana. On siis aikaa enempi kuvaamiselle. Yritän 1.4x telejatkeen kera napsia lentokuvia niemen naurulokkiporukasta, jotka ajoin lentelevät staijikopin edestä. Gigan kortilliseen mahtuu jo useita kuvia, joihin olen tyytväinen.

Viikon retki Viron luoteiskärkeen Põõsaspean niemeen alkaa. Oikeastaan paikka tunnetaan paremmin nimellä Spithamn, joka onkin itse kylän nimi. Majapaikka taas sijaitseen Bergbyn kylässä. Olen siis muutontarkkailijana Vironlintuseuran projektissa.

Herättiin vesisateen ropistessa ikkunaan, mutta normaalit aamutoimet eivät siitä sotkeentuneet. Kärjessä oltiin jo hämärissä. Suosiolla mentiin varusteineen suoraan aseman seinien suojiin. Ikkunat vain auki ja staijaus saattoi alkaa. Myrkyävä meri olisi ollut kuvauksillinen, mutta valoa ei ollut lähimainkaan riittävästi. Kamera pysyi repussa. Lintujen muuttokaan ei ollut kovin kummoista. Pieniä vesilintuparvia meni tiputellen.

Ajoin pilveraoista tuli hieman enempi valoa ja silloin yritin kuvailla lokkeja. Mitään ihmeellistä ei syntynyt. Itseäni eniten miellyttänyt kuva on kolmesta sepelhanhesta, jotka muuttavat merimaisemassa. Kahdeksan tunnin leppoisan tapituksen jälkeen laitetaan rukkaset naulaan ja päivä on pulkassa.

Kisan voittaja oli jo kolmen lajin jälkeen selvä, Pepe Lehikoinen oli ylivoimainen. Kuvassa kaksi on hänen tyylinäytteensä, meno on melkein kuin kyseessä olisi oikea urheilun harrastaja. Vanhempi porukka on melko tapaturma-altista ja pieniä vammoja sattui koko ajan. Buranat loppuivat jo alkuvaiheessa. Pahemmat vammat vaativat ammattilaisen hellää kättä ja niistä huolehti kuvan kuusi Birgit.

Pois lähtiessä pysähdyn vielä metsässä etsien kuvattavia sieniä. Niitä löytyykin yllättävän hyvin, mutta niukka valo aiheuttaa harmaita hiuksia. Sienikärpänen on nyt pahasti purrut minua ja haluaisin päästä kunnolla sienimetsään. Aikaa vain ei oikein löydy. Ideoita kuitenkin syntyy koko ajan. Täytyy hankkia ensin se jalusta!

Aamulla käy Santahaminassa, mutta lintuja en pääse kuvaamaan. Niitä ei ole, eikä valaistus ole ”kohdallaan”. Täytyy siis etsi kameran eteen jotain muuta. Kun ihmisiäkään ei liiemmin ole, räpsin kuvia kasveista ja sienistä. Innostun kovasti sienikuvauksesta, mutta huomaan pian, että jalusta olisi tarpeellinen. Valotusajat ovat niin pitkiä, että pienehkö pöytäjalusta olisi tarpeen.

Illalla käy kylässä eläinystävän luona. Heti astuessani ovesta sisään, lennähtää upea kakadu olkapäälleni. Onpa komea lintu. Täällä niitä on neljä! Kaksi on viimevuotisia ja kaksi tämänkesäisiä poikasia. Nämä neljä uteliasta veijaria ovat vain päivähoidossa, joten minua onnisti kun näin ne. Pienempiäkin papukaijoja on suurissa häkeissä, mutta ne eivät tule tervehtimään minua. Lattialla loikkii kanipoika ja pienessä aitauksessa on marsuja.